Luokkakavereista työkavereiksi - Kesäsesongin maalarit Noora ja Emma

Toukokuun alussa kesäsesongin ajaksi IP Heikkilälle työllistyneet maalarit ovat entisiä koulukavereita ajalta, jolloin opiskelivat maalareiksi Oulun seudun ammattiopisto OSAO:ssa - ammattiin he valmistuivat vuonna 2023. Emmalle yritys on tuttu työnantajana jo aiemmilta vuosilta. Noora päätti hakea IP Heikkilälle töihin sosiaalisessa mediassa nähdyn ilmoituksen ja IP Heikkilällä työskentelevän työkaverin suosituksesta.

IP Heikkilän maalarit Noora Visuri ja Emma Karpoff antavat pensseleiden viuhua ja hymyn loistaa kilpaa auringon kanssa. 

Toukokuun alussa kesäsesongin ajaksi IP Heikkilälle työllistyneet maalarit ovat entisiä koulukavereita ajalta, jolloin opiskelivat maalareiksi Oulun seudun ammattiopisto OSAO:ssa - ammattiin he valmistuivat vuonna 2023. Emmalle yritys on tuttu, sillä hän oli viime kesän IP Heikkilällä töissä heti työharjoittelunsa jatkoksi. Noora lähetti työhakemuksensa IP Heikkilällä työskentelevän kaverin suosituksesta sekä huomatessaan sosiaalisesta mediasta työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin maalareita. Maalaustyössä on naisten mukaan parasta se, että näkee oman kädenjälkensä ja saa tehdä töitä käsillään. Heillä molemmilla on pitkä työkokemus eri aloilta, mutta nyt kokevat löytäneensä oman juttunsa.

IP Heikkilällä he ovat viihtyneet hyvin. Parhaaksi puoliksi työnantajassa he mainitsevat monipuoliset työtehtävät sekä kannustavan ilmapiirin siihen, että kaikkea ei tarvi heti osata vaan oppimiselle on sijaa. Uuden oppiminen on mielenkiintoista ja paineetonta silloin kun on työkaverit, jotka ovat valmiita antamaan neuvojaan silloin kun niitä tarvitaan.

Maalarin työlle ominaista on se, että heidän työpanostaan tarvitaan useilla eri työmailla rakentamisen eri vaiheissa. Tämän ansiosta työviikot harvoin ovat samanlaisia, välillä maalataan telalla sisätiloissa, välillä pensseleiden kanssa pienempiä yksityiskohtia ulkoilmassa. IP Heikkilä ei ole halunnut ulkoistaa maalausurakoita täysin aliurakoitsijoille. Yritys on näin halunnut säilyttää osaamisen talossa ja sitä kautta varmistaa palvelutarjonnan monipuolisuuden ja laadun asiakkailleen.

Haluatko kuulla lisää?

Huom! Tiedoston maksimikoko 10MB
Uploading...
fileuploaded.jpg
Upload failed. Max size for files is 10 MB.
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.