Hallitustyöskentelyn ammattilainen - Jukka Pekka Vuolukka

"Olin seurannut IP Heikkilän kehittymistä yrityksenä ja Taavin matkaa yrityksen toimitusjohtajaksi. Yrityksen halu kehittyä ja kasvaa herättivät mielenkiintoni ja avasimme keskustelun yhteistyön aloittamisesta Taavin ja hallituksen puheenjohtajan Jouni Heikkilän kanssa."

Jukka Pekka Vuolukka - hallitustyön ammattilainen

Jukka Pekka Vuolukka on Oululainen yrittäjä ja hallitustyön ammattilainen, jonka polku yritysmaailman sparraajaksi on ollut vaikuttava ja monivaiheinen. Yrittäjäperheessä kasvaneena ovat yritykset ja yrittäjyys olleet Jukka Pekalle aina osa elämää ja elämäntapaa.

Perheyrityksen alasajon jälkeen Jukka Pekka laajensi verkostojaan ja hankki arvokkaita kontakteja Avartum Oy:llä työskennellessään. Omien sanojen mukaan, Suomen toimitusjohtajakouluun törmätessään hän tiesi heti, että siinä olisi hänen juttunsa. Suomen toimitusjohtajakoulun suurimpana osakkaana Vuolukka on päässyt työskentelemään ja tukemaan kehittymistä lukuisissa suomalaisissa PK-yrityksissä ja yksi näistä yrityksistä on ollut IP Heikkilä.

Ulkopuoliseksi asiantuntijaksi hallitukseen

Jukka Pekan ja IP Heikkilän tiet ristesivät kun toimitusjohtaja Taavi Heikkilä ilmoittautui Suomen toimitusjohtajakoulun kurssille. Kurssin aikana alkaneessa keskustelussa kävi ilmi, että Heikkilällä on näköpiirissä sukupolvenvaihdos. "Olin seurannut IP Heikkilän kehittymistä yrityksenä ja Taavin matkaa yrityksen toimitusjohtajaksi. Yrityksen halu kehittyä ja kasvaa herättivät mielenkiintoni ja avasimme keskustelun yhteistyön aloittamisesta Taavin ja hallituksen puheenjohtajan Jouni Heikkilän kanssa." - Vuolukka kertoo.

"Olin seurannut IP Heikkilän kehittymistä yrityksenä ja Taavin matkaa yrityksen toimitusjohtajaksi. Yrityksen halu kehittyä ja kasvaa herättivät mielenkiintoni ja avasimme keskustelun yhteistyön aloittamisesta Taavin ja hallituksen puheenjohtajan Jouni Heikkilän kanssa."

IP Heikkilän hallituksessa Jukka Pekka on toiminut nyt kolmen vuoden ajan. "Kun tulin mukaan yrityksellä ei ollut ulkopuolista hallitusammattilaisia hallituksessaan. Mietimme jo alusta asti rooliani. Hallitustyön ammattilaisena tehtäväni on tuoda ulkopuolisia näkemyksiä yrityksen kehittämiselle ja tukea Jounin puheenjohtajuutta."

JP:n rooli hallituksessa on toimia asiantuntijana ja ensimmäisenä suurempana kokonaisuutena, hän oli apuna 2020 toteutetussa sukupolvenvaihdoksessa. Vuolukan erityisosaamista ovat yrityksen talous, verotus ja strateginen suunnittelu. "Olen ollut mukana viemässä läpi lukuisia sukupolvenvaihdoksia, auttanut yrityksiä juridissa ja veroteknisissä asioissa mitä sukupolvenvaihdoksiin liittyy. Toteutan yrityksille sukupolvenvaihdoksia avaimet käteen- periaatteella".

Yhteistyö IP Heikkilän kanssa on ollut hyvä matka

JP kuvailee tähänastista yhteistyötä IP Heikkilän kanssa hyväksi matkaksi, missä yritystä on viety askel kerrallaan oikeaan suuntaan. Tietoisesti haettu kasvu niin alueellisesti kuin operatiivisen toiminnan kehittäminenkin ovat mahdollistaneet toiminnan laajenemisen. Merkittävässä roolissa ovat olleet myös oikeat yhteistyökumppanit, jotka ovat tukeneet yrityksen kasvua. IP Heikkilä on alallansa luotettava tekijä ja on saavuttanut hyvän maineen. Hiljattain toteutettu brändin kirkastaminen ja yrityksen arvojen sanoittaminen sekä näkyväksi tuominen ovat vahvistaneet entisestään yrityksen asemaa toimialallaan.

"Yritys on mielenkiinoisessa kohdassa elinkaartaan. Muutoksia on tehty ja kasvulle on rakennettu vankkaa pohjaa. Näkymät yrityksellä ovat hyvät, mutta tarkkana saadaan silti olla erityisesti kustannusten nousun suhteen sekä toimialan poikkeuksellisen markkinatilanteen vuoksi." - Vuolukka summaa.

Haluatko kuulla lisää?

Huom! Tiedoston maksimikoko 10MB
Uploading...
fileuploaded.jpg
Upload failed. Max size for files is 10 MB.
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.