Rakennusmiehestä vastaavaksi työnjohtajaksi

Vastaavan työnjohtajan Topin ura IP-Heikkilällä alkoi vuonna 2014 rakennusmiehenä Kemin toimipisteellä. “Kun pääsin armeijasta, aloitin heti vuokratoimeksiannon kouluremontin parissa. Mikäpäs siinä, kun kahdestaan sai vanhemman kirvesmiehen kanssa puuhastella auringonpaisteessa”, Topi muistelee. 

Topin työsarka ei kuitenkaan loppunut kesään, vaan heti talvella tuli kutsu lumi- ja jäärakennusprojektin pariin. Näinä työjaksoina Topi onnistuikin näyttämään loistavan asenteensa ja työotteensa, koska kyseessä oli vasta uran alkumetrit IP-Heikkilällä. 

Rakennusmestarin opinnot ja iso ammatillinen loikka 

Muutto Ouluun oli jo lähellä, sillä syksyllä 2015 Topi aloitti rakennusmestarin opinnot ammattikorkeakoulussa. “Keväällä 2016 kyselin, onko Oulun päässä hommia tarjolla. Pääsin heti vetämään koulujen saneerauksia työhön osallistuvana työnjohtajana. Siinä hetkessä tapahtui aika iso ammatillinen loikkaus”, Topi kertoo hymyissä suin. 

Kesällä oli luvassa paljon uutta. “Jaakko opasti toimintatapoihin, työmaajärjestelmiin ja työmaapäiväkirjoihin. Maurilta sai rakentamiseen ja toteuttamiseen liittyvää oppia. Kesä ei ollut kyttäämistä. Luottoa annettiin, mutta samalla myös vastuu siitä, että hommat täytyy hoitaa hyvin.” Syksyllä odottikin taas paluu koulun penkille, mutta heti marraskuussa Topi tarttui jälleen mahdollisuuteen lähteä lumi- ja jäärakentamisen pariin. 

Kiivas kehityskaari saa jatkoa 

Vuonna 2017 luvassa oli kesätyön lisäksi koulun harjoittelujaksot: “Puolen vuoden aikana pääsin Jounin oppeihin edellisvuotta isompaan projektiin. IP-Heikkilällä ei tehdä koko ajan samaa hommaa, vaan pääsee jatkuvasti kasvamaan ja kehittymään. Talvella olikin jo aika lumi- ja jäärakentamiselle”, Topi kertoo. 

Vuonna 2018 kevät ei alkanutkaan kesätyö pestin parissa, vaan Topille tarjottiin vakituista työsopimusta työnjohtajana. “Pääsin työskentelemään ison teollisuus laajennuksen pariin perustuksista saakka. Samoissa kuvioissa pyörinkin täyden vuoden ja tein aiheesta opinnäytetyön tosi hyvän numeron kera”, keväällä 2019 rakennusmestariksi valmistunut Topi kertoo. 

Miten Topi itse kuvailee omaa uraansa IP-Heikkilällä? 

“Urani on ollut nousujohteinen. Vuonna 2014 tulin armeijasta, parin kesän päästä jo harjoittelemassa mestarin hommia ja pari kesää myöhemmin mestarina. Helpottaa huomattavasti, kun on rakennusmiehen hommat taustalla ja rakennusalan pohjakoulutus.” 

Myös perheyritys tuo työuraan oman säväyksen. “Perheyrityksessä työskentelyssä on erilainen tuntu. Tutustuu kaikkiin jokaisesta työntekijästä timpuriin ja toimitusjohtajaan. Kukaan ei halua, että kenelläkään menee huonosti. Aina voi neuvotella, jos tarvitsee vaikkapa omalle työmaalle lisää työvoimaa.” 

Tulevaisuuden uratavoitteet ovat jo Topilla mielessä. “Odotan erilaisia ongelmanratkaisutilanteita. Olen päässyt maistamaan vastaavan mestarin tehtäviä ja kyllä tämä enempi vähempi sitä tulee olemaan jatkossa. Aika menee eteenpäin ja tänä kesänä onkin myös itsellä yksi mestariopiskelija opissa.” 

Millainen henkilö voisi sitten sopia IP-Heikkilän tiimiin? 

“Rauhallinen henkilö, joka ei luo stressiä turhasta ja osaa mennä rennolla meiningillä eteenpäin haastavistakin tilanteista. Yhteistyökyky on myös tärkeä piirre, että tulee toimeen työntekijöiden, alaisten ja asiakkaiden kanssa.” 

Kiinnostaisiko sinua urakehitys rakennusalan parissa? Katso avoimet työpaikat jo tänään tai jätä avoin hakemus!

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.