Kemissä mestarin opissa: “Aikamoinen harppaus muutamassa vuodessa!”

Mikon työura IP-Heikkilällä alkoi 2017 kesäharjoittelun parissa, tittelinä työhön osallistuva työnjohtaja. “Jatkuvasti oli työpäällikön vahtivat silmät seuraamassa tekemistä, mutta samalla sai vapauksia, onnistumisia sekä opettavia epäonnistumisia. Kun vuonna 2018 ehdotettiin vakituista työpaikkaa työnjohtajana, ainoa mielessä oleva asia oli se, että “missä on lähin kynä?”, Mikko kertoo naurahtaen.

Oulussa sijaitsevan perheyrityksen vetovoimaa ei vähentänyt edes se, että työpaikalle oli Simossa asuvalle nuorelle miehelle yli tunnin ajomatka. “Halusin käydä Oulussa töissä, koska tiesin, kuinka arvokasta oppia IP-Heikkilällä on tarjolla”, Mikko toteaa.

Mikä merkitys on sillä, että IP-Heikkilä on perheyritys?

“Todennäköisesti monet asiat tulee hoidettua paremmin, kun Jounilla ja Taavilla on oma firma kyseessä. Jos on huolia tai murheita, voi todella helposti mennä vetämään jompaa kumpaa hihasta. Aina saa vastauksen ja asiat hoidetaan nopeasti.”

Mikko kuvailee uraansa perheyrityksessä “aikamoiseksi harppaukseksi”. Omien sanojensa mukaan hän oli aloittaessaan hyvä työmaamestari ja nyt hyvä vastaava työnjohtaja. “Täällä ei syhätä tuoretta miestä liian pahaan paikkaan, vaan annetaan oppia kokeneemmilta pikku hiljaa. Näin kaikki tulee hoidettua turvallisesti ja laadukkaasti”, Mikko kertoo. Samalla hän lisää, että nykyisin osaa jo itse huomioida ja katsoa sellaisia asioita, joita ei aluksi osannut ajatellakaan. Mistä oppi sitten kumpuaa?

Kemissä perustajan opissa

Myöhemmin Mikko on toteuttanut projekteja myös Kemin toimipisteellä, lähempänä kotipaikkakuntaa. Tärkeä mentorin rooli on ollut perheyrityksen perustajalla Jounilla.

“On ollut mahtavaa tehdä töitä niin ammattitaitoisen ihmisen kanssa kuin Jouni, joka haluaa jakaa tietotaitoaan. Erityisen tärkeä oppi on ollut katsoa rakennusprojektissa kokonaisuuteen sellaisella tavalla, jota ei opi koulun penkiltä. Pikkuhiljaa nippelit ja nappelit projektien alusta loppuun saakka ovat tulleet tutuksi. Sitä myöten on helppo tunnistaa projektin eri vaiheissa, miten missäkin tilanteessa tulee toimia.”

Perustajan opissa painopisteeksi on tullut myös työn laatu. “Sen pitää olla korkea. Kaikkiin asioihin täytyy aina paneutua hyvin”, Mikko toteaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö työpaikalla voisi olla samalla todella hauskaa. “Hyvä ryhmähenki vallitsee ja harvasen päivä saa melkein kyynel silmässä nauraa. Kaikilta löytyy sekä ammatillinen että humoristinen puoli.”

Millainen henkilö voisi Mikon mukaan sopia mukaan IP-Heikkilän porukkaan?

“Reipas henkilö, joka on avoimin mielin uusiin tapoihin tehdä asioita. Täällä on niin paljon erikoishommia, että täytyy olla halukas ja innokas oppimaan uutta”, Mikko toteaa.

Tunnistitko edeltävästä kuvauksesta itsesi? Käy vilkaisemassa avoimet työpaikat tai
jätä avoin työhakemus jo tänään!